@pporri
Hienot maisemat ja kivaa maastoa. Heittopaikat kehnossa kunnossa. Muutamat väylät aivan tyhmiä koska liikaa puita eikä heittolinjoja ole. Kaikinpuolin kiva rata heitellä, sopivasti haastetta löytyy ja vesiväylät yllättävän helppoja.
@jaakkorau
Tiukkoja väyliä ja paljon puita. Väylät pituuksiltaan itselleni oikein mukavia. Birdietä pääsee yrittämään onnistuneen avauksen jälkeen joka väylällä. Melko monipuolisesti saa myös heittää erilaisia heittoja. Radalla on myös kivasti korkeuseroja ja paikoin kaltevat griinit lisäävät haastetta. Radalla kolme veden ylitystä, mutta ne on verrattain lyhyitä. Silti mahdollisuus hukkakiekoille on olemassa. Tiipaikat vaatisivat parannusta eniten. Tiit lyhyitä ja osittain huonokuntoisia. Yksi tiipaikka vailla mattoa ja siihen onkin kulunut kunnon kuoppa. Korit erinomaisessa kunnossa. Kaiken kaikkiaan käymisen arvoinen rata. Miljöö on miellyttävä ja maisemat hyvät. Hyttyset eivät myöskään häirinneet, mikä on plussaa. Ratakartasta kannattaa napata kuva, muutoin kaikkien väylien löytäminen voi olla haasteellista.
@katris
Monta koria rinteessä, joten suuri rollivaara. Osa väylistä vaikea löytää. Vesi vaara
@naapurinkoira
Vaikeahko. Paljon puita. Pari vesiylitystä.
@jtolvanen
Huonosti merkitty seuraavat heittopaikat, paikkoja rikottu mutta muuten oli todella hyvä rata.
@nikile
Tiit pieniä ja osa huono kuntoisia
@seanjulli
15väylän tiitä en löytänyt, liekö vika radassa vai heittäjässä🤷♂️. Muuten iha mukava rata.
@paavo16
Hyvä rata erilaisia väyliä. Helpohko rata. Ainoat miinukset radassa minun mielestä ovat ekoilla kerroilla ei meinaa löytää seuraavan väylän tee:tä. Ja korit ovat korkeita.
@brutku
Parilla väylällä tiit huonossa kunnossa! Muutamaa väylää vois raivata auki. Mut ihan hauska rata heitellä.
@jussikeranen
Kehut minulta saa väylien vaihtelevuus, korit, väyläopasteet, ratakartta, maisemat ja siisteys. Usean korin ympäristö on ajan saatossa polkeutunut kovaksi poluksi, tämä tekee korille lähestymisen hankalaksi jopa läheltä, sillä useat näistä sijaitsevat rinteessä tai rinteen laidalla. Tarkkaavaisuutta ;)