@xparekt
Hyvä monipuolinen rata, mutta ensimmäiset lomakeskuksen puolella olevat väylät ohittaisin kokonaan. Useimmat väylät vaativat samankaltaisia heittoja. Väylät ovat suurimmilta osin selkeitä, vaikka monesti kori ei näy tiiltä.
@crossroads
Vaihtelevia väyliä, mutta hyvin haastava. Suunniteltu ja Par itettu paremmille pelaajille. Alkuväylät tosin erittäin helppoja ja pakko pirkkoja
@jaseppala1
Perus metsärata. Ei mikään erikoinen mut kyl ton kerran kävi heittämässä.
@laitineneetu
Erittäin hyvät tiit, opasteet ja maisemat. Hieman vaikea rata tiheän metsän takia.
@yuho123
Minttiset tiit, korit ja väylä opasteet mutta väylä desing on surkea. Monella väylällä ei selkeää väylää ja välillä korin näkee vasta kun pääsee 20m ringin sisään.
@ellianu
Pitkät väylät, ei aloittelijoille. Väylät hoitamatta.
@pidepaa
Ensimmäiset neljä väylää tosi lyhyitä, sen jälkeen loput normaalimpia. Maasto kuitenkin koko radan ajan todella vaikeakulkuista puusavottaa ja varvikkoa, paikotelleen polveen asti, johon kiekot hukkuvat helposti. Plussaa hyvistä tiistä ja väyläopasteista.
@hiiiroou
Oikein hyvä rata, joka myös rankaisee huonoista heitoista. Pari turhaa puuta kun karsii joidenkin väylien keskeltä niin hyvä, muutoin linjat ihan selkeitä. Maasto ei optimia heittelyyn, toisin kuin naapurirata, mutta todellakin pelaamisen arvoinen. Läheinen kiska ehdoton +++
@jakeke
Alkupään neppiväylät ei sovi radan teemaan. Osalla väylistä lähes mahdottomia käännöksiä. Pitkät par 4/5 ei sovi radalle missä alusta on täynnä kiviä, kantoja jne. Eniten harmitti hieno 200m alamäki liidätys mikä oli pilattu triplamandolla ja puitakin olisi voinut vähentää. Radan suunnittelussa ei ole ymmärretty kuinka tehdään hauskoja väyliä ja vaikeuskin tulee monella väylällä vain tiukoista pilleistä ja käännöksistä. Kehuja voi antaa hyvistä koreista ja tiistä sekä läheisestä kioskista.
@jonisa
Lomakeskuksen helpot väylät pitäs saaha pois ja tehä koko layout pelkästään kalliomettän puolele.
@aake84
Muutaman väylän karsimista kaipaa ja muutamat lisäopasteet olisi hyvä. Mukava metsäväylä.
@riksa7
Haastava
@myytti
Radalla vielä raivattavaa, väyläohjeistukset uupuvat. Joutakin puita voisi vielä kaataa väylästä viisi lähtien. Väylät 10-18 todella hyviä
@sebastiann
Suosittelen👍
@jonikoivu
Erittäin haastava metsärata. En suosittele aloittelijalle
@elkkux
Rovaniemen paras rata. Monipuolinen ja sopivan haastava. Opasteet vois tulla